tiistai 9. kesäkuuta 2015

Vilnan vanhakaupunki





Vilnan katedraali

Lähdimme tutustumaan Vilnan Gediminasin teknilliseen yliopistoon ja liettuan liikennekulttuuriin. Vilnan vanhakaupunki on yksi suurimmista keskiaikaisista vanhoistakaupungeista Pohjois-Euroopassa ja on pikkukatuineen, kahviloineen ja puistoineen erittäin kaunis paikka varsinkin kesäisin. Liettuan pääkaupungin vanhinta osaa on muokannut kaupungin historia ja muuttuva kulttuuri, ja sen rakennukset on rakennettu useiden vuosisatojen aikana. Kävimme mm. Vilnan katedraalissa. Vanhan kaupungin kadut ovat todella sokkeloisia ja kapeita. Molemmin puolin katua on noin 1 metrin levyiset kävelykaistat ja yhden auton levyinen ajokaista. Vanhassa kaupungissa oli todella paljon pubeja ja ravintoloita. Hinta-taso suomeen verrattuna oli todella halpa jopa hieman hienommissakin ravintoloissa.

Vanha kaupunki
Kävimme kiertämässä opastetun kierroksen vanhassa kaupungissa. Kaikeksi harmiksi vesisade yllätti ja kaikki kastui läpi märiksi. Suurinta osaa harmitti, mutta jaakko otti ilon irti siitäkin


Reissu oli tosi mukava ja olisi kiva lähteä uudelleenkin !

torstai 4. kesäkuuta 2015

Ostosmahdollisuudet Vilnassa

Vierailimme kuvankauniissa Liettuan pääkaupungissa Vilnassa huhtikuun puolivälissä viikon verran. Matkan tarkoituksena oli tutustua liikennealan koulutukseen Vilnan teknillisessä yliopistossa sekä paikalliseen liikennekulttuuriin. Matkalla jäi myös vapaa-aikaa käytettäväksi, jolloin tutustuimme myös Vilnan ostosmahdollisuuksiin. Kaupungissa on monia ostoskeskuksia, joista vierailimme
viidessä (Akropolis, Ozas, Panorama, Europa ja VCUP).




Akropolis, Vilnan suurin ostoskeskus




























Akropolis on Vilnan suurin ostoskeskus, joka sijaitsee pari kilometriä koiliseen keskustasta.Siellä sijaitsee kauppoja ja muita palveluita jokaiseen makuun. Normaalista poiketen ostoskeskuksen sisällä kaiken keskellä oli jääkiekkokaukalo, jossa paikalliset juniorit ja muut harrastajat pitivät harjoituksiaan. Kaukalon ympärillä oli useita ravintoloita, joista oli hyvä seurata jääkiekkoa, mikä lievensi koti-ikävää hyvin.





Paikallista jääkiekkoa ostoskeskuksessa
















Panorama ja Ozas ovat hieman Akropolista pienempiä ostoskeskuksia, jotka sijaitsevat kävelymatkan päästä hotelliltamme. Panoramassa oli kauppoja ja ravintoloita kolmessa kerroksessa ja valikoima oli laaja. Merkkituotteet olivat lähes Suomen hinnoissa, mutta paikalliset tuotteet halvempia. Ravintolat olivat halpoja ja hyvän ruuan juomineen sai 5-7 eurolla.

http://www.sambala.lt/image/repository/panorama-centras.jpg



Ozas oli hyvin samanlainen kuin Panorama, tosin muutamia erojakin löytyi. Kauppakeskuksessa sijaitsi iso Prisma, mistä sai suomalaisia tuotteita , mikä oli meidän savolaisvahvistuksenkin mieleen. Kauppakeskuksen vieressä sijaitsee myös iso vesipuisto.


http://static.panoramio.com/photos/large/56120002.jpg
Kauppakeskus Ozas



Vilnan hienossa ja suuressa vanhassakaupungissa on myös hyvin ostosmahdollisuuksia sekä ravintoloita. Ostosliikkeet sekä ravintolat alueella olivat  laadukkaita ja hintatasoltaan hieman korkeampia.


http://test.allyearbaltics.com/sites/default/files/styles/width800px/public/Vilnius%20Old%20Town%20Streets.jpg?itok=n70d1ghj



Harri, Niko ja Mikko

































































































tiistai 19. toukokuuta 2015

Joukkoliikenne Vilnassa



Hyvät kulkuyhteydet ja vaivaton liikkuminen tekee matkakohteesta mielekkäämmän tutustua. On selvää, että turistina pääsee parhaiten kaupungin sykkeeseen mukaan hyppäämällä rohkeasti paikallisten sekaan omatoimisella kiertoajelulla.

Joukkoliikenne Vilnassa ei ole yhtä kattava kuin Suomessa, mutta joka tapauksessa toimiva. Vilnassa joukkoliikenne käsittää johdinautot, bussit, taksit, sekä junat. Metro on ollut suunnitteilla. Liikennöinti alkaa aamulla kello 5 ja loppuu puolenyön aikoihin.



Trollikka, lankavaunu, narutaksi, sarvijaakko jne...
Johdinautot, eli trollikat kuuluvat ehdottomasti Vilnan katukuvaan. Trollibussi on sähkökäyttöinen linja-auto, joka ottaa käyttövoimansa tien yläpuolella kulkevista sähköjohdoista raitiovaunun tapaan. Näin ollen trollibussit kulkevat vain tiettyjä omia linjojaan, joita Vilnassa on 18. Busseilla sen sijaan on kattavampi 67 reitin linjaverkosto. Päivittäin trollikat ja bussit kuljettavat yhteensä lähes 600 000 matkustajaa.

Trollikka- ja bussiliikenteen reitteihin pääsee helposti tutustumaan www.stops.lt sivuston kautta.



  •  Kartta (pysäkit, reitit, liveseuranta)
  • Aikataulut
  • Jokaiselle vuorolle on merkitty erikseen, jos vuoro liikennöidään matalalattia- tai paikkamäärältään pienemmällä minibussilla
 


 
















''Ja mitäs tämä lysti kustantaa?''

Vuonna 2013 Vilnassa on otettu käyttöön sähköinen korttijärjestelmä (Vilniečio kortelė). Korttiin voi ladata omien tarpeiden mukaan sekä arvoa, että aikaa. 

Arvokortti tulee näyttää joka kerta kortinlukijaan kulkuneuvoon tultaessa. Aikalippu aktivoidaan vain ensimmäisellä matkalla, minkä jälkeen vain lipuntarkastuksen yhteydessä. Matkalipuntarkastajia liikkuu aktiivisesti.
 
Lippu on mahdollista ostaa myös kuljettajalta. Silloin lippu on voimassa vain linjan pääteasemalle, ja kustantaa 1€.

Turistimatkalla helpoin vaihtoehto on ottaa suoraan yhden, kolmen tai kymmenen päivän lippu, joita myydään kioskeilla. Liikkuminen joukkoliikenteellä, myös takseilla, on edullisempaa kuin Suomessa.