torstai 7. toukokuuta 2015

Vilnan taksiliikenne

Vilnassa taksilla liikkuminen oli eurooppalaiseen hintatasoon verrattuna kerrassaan edullista. Jos taksiin ahtautui kerralla 4 henkilöä, saattoi lyhyt taksimatka tulla halvemmaksi kun julkisilla kulkeminen. Suurrimmaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin niin kutsutut "pimeät taksit", jotka viilasivat pahaa aavistamattomia suomituristeja surutta linssiin. Vilnan kaduilla kulki yöaikaan luultavasti enemmän "pimeitä takseja", kun taksiluvan omaavia virallisia takseja. Toisaalta "pimeällä taksilla" matkustamisen hintakaan, ei vauraan länsimaalaisen päätä huimannut. Noin 3 kilometrin matka yökerholta hotellille kustansi kokonaiset 5 euroa, kun taas hinta oikealla taksilla olisi ollut noin 3 euroa. "pimeät taksit" käyttivät yleensä taksamittareissa Liettuan vanhaa valuuttaa litiä, joka teki hyväuskoisen turistin sumuttamisesta naurettavan helppoa. Tämän tiedon saimme taksiluvan omaavalta taksikuskilta, joka ystävällisesti antoi meille käyntikorttinsa, jotta voisimme soittaa aina hänelle, jos olisi tarvetta taksikyydille. Näin välttyisimme suuremmilta huijauksilta varsinkin, jos kyseessä olisi pidempi matka. Jos Vilnassa mielii taksilla liikkua, on hyvä vaihtoehto pyytää hotellihenkilökuntaa tilaamaan kyyti.

Taksien ajotapa Vilnassa oli vähintäänkin yhtä agressiivinen, kun keskivertokansalaisella. Yli 30 km/h:n ylinopeudet olivat enemmänkin sääntö, kun poikkeus. Myöskään vähän vanhoilla vihreillä meneminen ei tuntunut vanhoja konkareita haittaavan ja töötin painamisessakaan ei turhia säästelty.

Viralliset taksit olivat yleensä varsin hyväkuntoisia ja siistejä, sekä kuljettajat mukavia ja asiakaspalvelutaitoisia. Jos taas hyppäsi "pimeään taksiin" ei kuljettaja todennäköisesti puhunut sanaakaan englantia ja auton kuntokaan ei ollut kovin kaksinen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti