tiistai 28. huhtikuuta 2015

Komee reissu Vilnaan

Tästä se taas lähtee kokolailla huikea reissu. Tällä kertaa Inlinun opintomatka suuntautui hieman kauemmas Baltian helmeen. Toisin sanoen Vilnaan.


Lento sujui pääpiirteiltään hyvin. Koneena oli uudehko Embraer ERJ-190, eli halpalentojen hinnat-alkaen malli. Nousu ja matka sujui oikein tasaisesti, joskin laskeuduttaessa vieno sivutuuli aiheutti hieman huojuntaa. Kaikesta huolimatta kaikkien housut säilyivät puhtaana, jopa Kirsillä.


Oro Uostas Airport. Hieman klassisempaa designia, kuin kotimaan Helsinki-Vantaa.



Hotellimme Ecotel Vilnius, Slucko 8 [Slutsko]. Hotellin taso yllätti positiivisesti. Rakennus oli sekä sisältä, että ulkoa erittäin siisti.








Baltialaista kontrastia. Yhteen silmäykseen osuu sekä rakenteilla oleva, purettava sekä täysin uusi rakennus. Saman kontrastin huomasi myös muualla, etenkin vanhassa kaupungissa.


Vilnasta löytyi myös viiden rakennuksen pilvenpiirtäjärypäs. Tässä niistä yksi.























Paikallinen ruuhka. Autoja silmänkantamattomiin.

Johdinauto (Tampereeksi: Rollikka). Kalusto jokseenkin vanhahtavaa, kenties neuvostoaikaista. Uusiakin löytyi, todennäköisesti 2000 -luvun puolelta.















Kolmikaistainen kiertoliittymä. Yhdistettynä paikalliseen "ennakoivaan" ajotyyliin vaikutti tämä melko läpitunkemattomalta esteeltä.


















    Joku paikallinen pohatta. Taka-alalla Gedimidasin torni ja kansallismuseon katon harja.


     Ammattikuvaajat Kärnä & Kangasmaa.


 Caterham Sevenin runkoon rakennettu sähköauto. Suoraan kardaaniin liitetty 35kw sähkömottori riittää sorapinnalla joutavan lyömiseen.











VGTU oli järjestänyt meille kahtena päivänä oikein ylikylän sapuskat. Ruoka oli parempaa kuin monessa ravintolassa, saati sitten rekkabaareissa.



















Perus euronjuusto. Ateria juomineen vitosen.














Extreme kokeilu eräässä vanhan kaupungin ravintolassa. Savustettuja possunkorvia. 

Esteettömyyttä à'la Lietuva. Betonilaattojen välit oli täytetty ainoastaan pyörätuolilla liikkuvien reitin kohdalta.


Trakaista löytyi hieman kulahtaneita, mutta silti erittäin viihtyisän näköisiä huviloita.


Trakain linnaan johtavan sillan kansilankkujen lähitarkastelu. Lisää aiheesta voi lukea Kirsi Kangasmaan blogikirjoituksesta.

Takaisin Helsingissä. Läppien ulkonemasta ja jarrusiivekkeen asennosta voidaan havaita laskeutumisen jo olevan hyvässä vauhdissa. Jo Helsingistä voidaan nähdä Riihimäellä satavan vettä. Paljon.








Kiitos reissusta!

Kirsi Kangasmaa, Henri Käki ja Miikka Hara

1 kommentti:

  1. How to Play Baccarat on Bet365.com - Wolione's
    In the traditional game of blackjack the player can place a wager with two or more hands. The dealer's two hands have different odds 실시간 바카라 사이트 샤오 미

    VastaaPoista