maanantai 20. huhtikuuta 2015

Liettua, Vilnan tieverkon nykytilanne

Janne Mörttinen Inlinu 14A6
 

Liettuassa voimme nähdä globalisaation tuomat kasvuntarpeet, mutta Vilnaninfra ei pysy kehityksen mukana. Bussiliikenne, pyöräily ja junaliikenne toimivat omalla painollaan pääkaupungissa Vilniuksessa, mutta henkilöautoilua käytetään liikkumiseen enemmän kuin julkista. Henkilöautojen määrä kasvaa kovaa tahtia, joka tuo kaupunkiliikenteeseen suuria haasteita, koska liikenteen kasvaessa myös ruuhkien määrä kasvaa samassa suhteessa.


Bussit toimivat pääsääntöisesti sähköjohtimilla ja katukuvissa näemme katutason yläpuolella roikkuvat sähköjohdot. Sähköbusseja eli trolleybussit eroavat Suomalaisesta bussista vain johdinkäsistään, mitkä kulkevat johtoja pitkin kiskoilla ja saa niistä tarvittavan virran. Jos bussi poikkeaa reitistään ja johdinkädet irtoavat johdoista, pysähtyy bussi välittömästi. Johtimien irrotessa täytyy kuljettajan laittaa johdinkädet takaisin kiskoilleen, eikä tämä ole harvinaista päivittäisessä liikennöinnissä. Kertalippu maksaa 1€, mutta käytössä on myös elektroninen maksukortti, jonne voidaan asettaa kausimaksu. Vilnassa on kattava johdinbussi-infra ja pysäkit ovat asiallisesti tehty kaupunkiliikenteeseen.
Ongelmana on ylläpito ja vanhankaluston uusiminen, mikä rahanpuuteessa on jäänyt tekemättä. Vilnan kaduilla liikkuu busseja, jotka eivät Suomessa olisi turvallisia. Päättäjät ovat puhuneet johdinbussi infran purkamista ja siirtymistä metro liikkumiseen, mutta voi vain ihmetellä mistä he saavat siihen projektiin rahat. Sähköisten palveluiden nouseminen julkisessa liikenteessä ei ollut näkyvää Liettuassa.

Trolleybus

Matka-aikataulut löytyvät vain päätepysäkeillä

Juna-asemalla tarvittavat johdot

Bussiasema Trakaissa

Perinteinen bussipysäkki

Bussipysäkki Vilnassa
 
Suomeen verrattuna raideliikenne on hyvin saman tapaista. Raideinfra on rakennettu neuvostoaikoina ja kalusto on hyvin Venäjä painoitteista, koska radat ovat rakennettu Venäjän tavaraliikennettä mielessä pitäen. Pääjuna- ja lentoasemat noudattavat samaa julkisivu teemaa, mutta tuottavat kuitenkin tarpeiden mukaista palvelutasoa. Kävimme liikenteenhallinta yksikössä, missä näimme, miten junaliikennettä seurataan. Seuranta muuttuu kokoajan digitaallisemmaksi, mikä antaa mahdollisuuden parantaa palvelu tasoa. Littuassa palvelu taso on 10 vuotta jäljessä verrattuna Suomeen, johtuen digitalisation puutteesta.
Turvallisuus ja esteettömyys on jätetty henkilöliikenteessä pienemmälle huomiolle. Suunnittelussa ei ole otettu huomioon laiturin korkeuseroja, mikä estää tiettyjen erityisryhmien liikkumisen kokonaan junalla.
Vilnan pääjuna-asema

Liikenteenhallintakeskus junaliikenteessä

Juna-aikataulut

1520mm Venäjän standardi

Laituri korkeus ja leveys vaihtelee asemittain

Paikallinen juna

Junalippu

Pääasema Vilniuksessa

Henkilövaunu
 
Tiet ja kadut ovat Vilniuksessa huonossa kunnossa. Yli 50% kaduista on huonokuntoisia tai puutteellisia suunnittelussa tai merkinnöissä. Esimerkiksi pyöräliikenne on integroitu kävelykadulle ja ajokaistoille. Kaupunki on merkinnyt valkoisella viivalla pyörätiet siten, että ne halkaisevat nykyiset kävelytiet.
Ongelmana on nykyisten teiden liian pieni kapasiteetti verrattuna autojen määrään, pyöräteiden puuttuminen, teidenkunnossapito ja vanhaa kaupunkia ei ole raihoitettu henkilöautoliikenteeltä.

Globalisaatio on kuitenkin myös rantautunut Vilnaan, jonne halutaan lisää pyöräily mahdollisuuksia, sähkörollaattoreita ja parempaa liikkumisinfraa, jotta päästäisiin jatkuvista ruuhkaongelmista eroon. Kaupunki on kuiten panostanut liikenteenvalvontakameroihin ja liikenteenohjaus laitteisiin, millä ollaan vähennetty ruuhkia ja pystytään tarttumaan onnettomuus tilanteisiin nopeammin.


Vanhan kaupungin kadut ovat henkilöautoille käytettävissä, mikä jättää kävelijöille pienen tilan liikkua.

Paikallinen Citybike, automaatilla voi vuokrata pyörän, joka pitää palauttaa samanlaiseen automaattiin

Ruuhka klo 17:00

Liikenteenvalvontakeskus

EU rahat loppuvat tähän..

Sähkökäyttöiset laitteet tuovat kesällä uuden liikkumistavan paikallisille ja turisteille

Pyörätie pitäisi päällystää asfaltilla
 
Pysäköinti tuo samoja ongelmia Vilnan keskustassa, mitä Helsingissä yritetään ratkaista juuri nyt. Parkkipaikat vievät valtavasti tilaa ja logistiikan kannalta olisi järkevää päästä lastaamaan tavaraa muuallakin, kuin jalkakäytävällä tai vilkkaasti liikennöidyllä tiellä. Vanha kaupunki tuo tähän omat haasteensa, mutta parkkipaikkojen muuttaminen pysäköintihalleiksi, vapauttaa se maata muuhun käyttöön.

Pysäköinti tapahtuu, joko kadunvarressa tai pysäköintialueilla

Kiertoliittymää käytetään pysäköintiin

Erikoispaikat löytyvät oven edestä

Rakenteellinen muutos pysäköinnin helpottamiseen

Pyöräily ja autolla liikkuminen samassa tilassa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti